Siirry ylös
3.2.2012 17:00
 

Lasittamattomien laattojen saumaus on täyttä hepreaa työn toteuttajille

Eräs viime aikoina uimahalli- ja kylpylärakennushankkeissa pinnalle nousseita asioita on ollut märkätilojen laatoitustyö. Sanotaan, että kyllä laatoittajat osaavat tehtävänsä. Näin ei kuitenkaan näytä olevan. Etenkin lasittamattomien laattojen saumaustyö näyttää olevan täyttä hepreaa työn toteuttajille.
 
Tässä syyttävä sormeni osoittaa myös rakennusliikkeiden työmaan vastuuhenkilöitä. Tällä alueella tapahtuu niin alkeellisia virheitä työn toteutuksessa, ettei tiedä itkisikö vai nauraisi.
 
Pahimmin osaamattomuus näkyy epoksilla saumattaessa. Ei osata pestä työn jälkeä oikein, ja silloin tulos on luokaton. Pesuhan pitää suorittaa puhtaalla vedellä pienillä alueilla saumauksen jälkeen. Pesty lattia tulee levyttää heti ainakin niistä kohdin, missä joudutaan kävelemään.
 
Eräälläkin isolla hallityömaalla länsirannikolla pesu tehtiin likaisella vedellä. Lisäksi käveltiin likaisilla kengillä surutta laatoitetulla pinnalla. On aina muistettava, että lasittamaton laatta ei ole normaalisti puhdistettavissa samalla tavalla kuin lasitettu laatta. Jos lattiaa sitten koetetaan puhdistaa voimakkailla puhdistusaineilla, viimeistään silloin saumat vaurioituvat ja lopputulos on fiasko.
 
Tuntuu ihmeelliseltä, että näitä virheitä on tehty ja tehdään aina vain uudelleen. Vaikka niistä on puhuttu paljon, viesti ei näytä menevän perille. Sitten ihmetellään rakentamisen huonoa laatua.
 
Tämä on vain yksi esimerkki siitä erikoisosaamisesta, mitä uimahallit ja kylpylät vaativat. Mitä pitäisi tehdä? Olisi syytä saada neuvoja ja ohjeita esimerkiksi suoraan rakentajilta, miten asiat korjaantuisivat. Tietoa maassamme on kyllä saatavissa, kun vain osataan ja halutaan sitä käyttää.
 
Pertti Kärpänen
kirjoittaja on Uimahalli- ja kylpylätekninen yhdistys UKTY ry:n puheenjohtaja