Vastaava rakennuttaja
Työtehtävän nimike: Vastaava rakennuttaja Turun Kiinteistöliikelaitos kuuluu Turun ympäristötoimeen. Sen tehtävänä on tuottaa ja ylläpitää kaupunkilaisille ja elinkeinoelämälle hyvää toimintaympäristöä sekä huolehtia omistajahallintaansa kuuluvasta omaisuudesta ja sen kehittämisestä. Kiinteistöliikelaitoksen vastuulla on mm. katujen ja viheralueiden rakennuttaminen ja ylläpito, kiinteistönmuodostus, kartta- ja paikkatietopalvelut, mittauspalvelut, tonttien myynti, kadunvarsipysäköinti, pysäköinninvalvonta sekä kaupungin maaomaisuuden hankinta, hoito ja ylläpito. Katu- ja viheralueet -yksikkö vastaa katujen, siltojen, kevyen liikenteen väylien, puistojen, leikkipaikkojen, liikennevalojen, ulkovalaistuksen ja liikuntapaikkojen rakennuttamisesta sekä ylläpidosta. Vastaavan rakennuttajan tehtävät liittyvät katujen, torien, puistojen ja muiden yleisten alueiden rakennuttamis- ja tilaajatehtäviin. Tehtäviin kuuluu mm. investointihankkeiden kaupallisten asiakirjojen laadinta, rakennuttaminen, hankkeiden aikataulu- ja kustannusseuranta sekä työmaavalvontaa. Vakanssin kelpoisuusehtona on AMK-insinöörin tai vastaava tehtävään soveltuva tutkinto ja kokemusta kunnallisteknisistä töistä. Tehtävään soveltuva koulutustausta on rakennusalan diplomi-insinööri, insinööri tai rakennusmestari. Arvostamme kokemusta rakennuttamisesta, maarakennusurakoinnista, infrapuolen suunnittelusta tai valvontatehtävistä. Myös lyhyen työkokemuksen omaavat hakijat huomioidaan. Tehtävä täytetään neljän (4) kuukauden koeajalla. Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen tehtävän vastaanottamista. Lisätietoja tehtävästä antaa rakennuttamispäällikkö Tapio Siirto,
tapio.siirto@turku.fi, puh. 0403575381
Työsuhteen tyyppi: Työsuhde
Työsuhteen kesto: Toistaiseksi voimassa oleva
Työaika: Kokopäiväinen Palkkaus: teknisten sopimus, tehtäväkohtainen palkka 2966,04 Hakuaika päättyy: 27.2.2012 Hae tästä: http://www.kuntarekry.fi/sivut/default.aspx Työnantaja: Turun Kiinteistöliikelaitos Työpaikan tiedot
Osoite: Puutarhakatu 1 Turku
Puhelinnumero: 02 330 000
Sähköposti: kiinteistoliikelaitos@turku.fi
www-osoite: http://www.turku.fi/kiinteistoliikelaitos